Kaivoin kaapistani esille sen vanhan huilun.
Olin jo unohtanut miltä se näyttää tai tuntuu.
Avatessani koteloa tuntui, kuin olisin ollut jälleen pieni lapsi.
Kuin joululahjan saaneena avasin läpän ja nepparit.
Osa osalta kaivoin huliun esille piilostaan.
Se oli täydellinen, vahingoittumaton ja niin vanha.
Huolellisesti puhdistin huilun, ravasin osat ja malttamattomana nostin sen huulilleni.
Tapailin sormiotteita.
En minä osaa, en minä pysty, enkä minä kykene.
Varovasti puhalsin.
Suukappale suhahti ja huilu itki.
Se valitti, kuin olisi elämänsä menettänyt.
Sormet lensivät pitkin sen runkoa.
Ensirakkaus puhui yhä.
Omaa sanatonta kieltään, hiljaa valittaen.
Hetki oli ohi. Kappale soitettu.
Kyyneleet vierivät poskillani.
Tuijotin vanhaa ystävääni.
Ihmetellen, miksi edes alunperin piilotin sen kaappiin.
Kaunis vanha huiluni, ensirakkauteni.
