Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Yleinen

Huilu

26.01.2012, havinaa

Kaivoin kaapistani esille sen vanhan huilun. Olin jo unohtanut miltä se näyttää tai tuntuu. Avatessani koteloa tuntui, kuin olisin ollut jälleen pieni lapsi. Kuin joululahjan saaneena avasin läpän ja nepparit. Osa osalta kaivoin huliun esille piilostaan. Se oli täydellinen, vahingoittumaton ja niin vanha. Huolellisesti puhdistin huilun, ravasin osat ja malttamattomana nostin sen huulilleni. Tapailin sormiotteita. …

Lue kokonaan

Yleinen

Sammakko

26.01.2012, havinaa

Olipa kerran  sammakko, joka eräänä yönä tuli kotiinsa pitkän päivän jälkeen. Emäntä huolella laittoi tärkeän ystävänsä ruokintaliekaan yöksi. Taputteli vielä päälle mennessään ja kiitti päivästä. Jotain kuitenkin jäi. Emäntä unohti kopin oven auki. Viima iski sisään ja sammakko paleli. Vaikka se kuinka kääriytyi pehmeän peiton sisään, se silti paleli. Kunnes uni ei enää odottanut. Ihmetys …

Lue kokonaan

Yleinen

Sillein

26.01.2012, havinaa

Se vain on niin vaikeaa. Uskaltaa tunteitaan sanoiksi pukea. Minäkö muka punasteleva pikkutyttö. No en. En tunnusta. Aina pitäisi jaksaa toimia, kuin rasvattu kone. Olla niin iloinen, hyväkäytöksinen ja hienotunteinen. Mutta mitä jos siltä ei tunnu, ei ollenkaan. Anna toisille sydämestäsi niin saat itse. No eipä ollutkaan niin. Ja kun kuolet sielusi jää raakkumaan kuin …

Lue kokonaan

Yleinen

Tällainen vanha vaunu

20.11.2011, havinaa

Lastenvaunujen kokous kadulla. Äidit työntävät vaunujaan peräkkäin, heillä on kisa. Kuka ehtii ensin. Raitiovaunussa on vain kaksi paikkaa. Lapset laulavat vaunuissa, yksi itkee ja toinen jokeltaa. Pieni pulleaposkinen tyttö. Puettu punaiseen myssyyn. Pieni poika itkee, hänellä on kylmä. En ole varma kumpi on punaisempi. Tytön posket vai myssy. Liikennevalot huutavat. piip piip piip pi pi …

Lue kokonaan

Yleinen

Mitä häh??

19.11.2011, havinaa

Miksi?? Miksi ihminen kieltää omimpansa?? Miksi?? Miksi pitää sopia johonkin kaavaan?? Miksi?? Ja miksi muka pitää suorittaa?? Miksi?? Kenet se tekee onnelliseksi?? Kenet?? Ketä se hyödyttää?? Ketä?? Mitä siitä kukaan saa?? Mitä?? Ja kenelle muka tätä tehdään?? Kenellle?? Ja miten muka pitäisi olla?? Miten?? Ja missä on muka se?? Missä?? Ja kuka se sitten on?? …

Lue kokonaan

Yleinen

Haalarimies

16.11.2011, havinaa

Perjantai -iltana baarin peräpöydässä istuu mies. Sama mies, joka on istunut siinä paikalla jo vuosikaudet. Kello on viisi. Mies ei eroa muista asiakkaista mitenkään muuten, kuin että pukeutuu työhaalareihin. Baarissa kukaan ei kiinnitä mieheen huomiota. Hänen kanssaan ei kukaan ole jutellut enää vuosiin. Kukaan ei kysy häneltä, miten viikko meni tai joko sauna lämpiää. Baariin …

Lue kokonaan

Yleinen

Hei maailma!

15.11.2011, havinaa

Avasin silmäni ja näin, minä todella näin. Uskomattoman upean maailman, kaikissa väreissään. Täytenä ja väkevänä. Sumu oli hälvennyt ja rannan kivet loistivat kirkkaina, kuin silmäsi. Et ollut kanssani, mutta olallani tunsin lämpimän kätesi. Vahvan ja varman. Sillä hetkellä, kun silmäni aukesivat, maailma oli uskomattoman kaunis katsella. Hengitin syvään ja tunsin minuuteni. Täytenä, sinussa.

Lue kokonaan